C. G. Jung
Job saa vastauksen

C. G. Jung
Job saa vastauksen
Käytetty hyväkuntoinen kirja. Suojapaperin kannet leikattu ja liimattu kirjan esilehdille. Omiste ja ex libris.
Jobin kirja on merkkipylväs jumalallisen draaman pitkällä kehitystiellä. Jahve on tehnyt vääryyttä ja väkivaltaa uskolliselle palvelijalleen Jobille. Silti tämä maan tomussa mateleva, puoliksi poljettu ihmismato ei epäile hetkeäkään, ettei saisi Jumalalta apua Jumalaa vastaan. Tämä sangen merkillinen seikka osoittaa, että Job oli käsittänyt ristiriitaisen Jumalansa olemuksen: Jahve oli vastakohtien summa omassa itsessään. Yhtä varmaa kuin Jobille oli Jahven pahuus, yhtä varmaa myös Jahven hyvyys. Job tohtii siis astua hillitöntä Jumalaansa vastaan oikeuden ja moraalin pohjalta, odottaa harkitsevaa tietoisuutta suunnattomalta luomisvoimalta.
Sveitsiläinen psykologi ja psykiatri C. G. Jung (1875-1961) oli analyyttisen psykologian perustajia, Freudin työtoveri mutta oman oppisuuntansa kehittäjä. Tässä teoksessa Jungin analyysin kohteena ovat ongelmat, jotka kautta aikojen ovat uskonnollisessa mielessä liittyneet Jobin hahmoon. Millä tavoin kristillisen kasvatuksen saanut sivistynyt nykyajan ihminen suhtautuu jumaluuden pimeisiin puoliin, ja millä tavoin tämä häneen vaikuttaa? Millä tavoin ihminen voi kokea Jumalan? Yksi esimerkki siitä on Jobin kirja.
- Kirjailija: C. G. Jung
- Kirjan nimi: Job saa vastauksen
- Kustantaja: Otava
- Sivumäärä: 159
- ISBN: 951-1-01534-6
- Vuosi: 1974
- Kieli: fin
- Painos: 1.
- Sidos: Sid
- Kunto: Käytetty