Käytetty peruskuntoinen kirja.

Suomen kansan muinaisia loitsurunoja sisältää 233 vanhaa suomalaista loitsua aina kalastustaioista ja syntyloitsuista kansanparannuksessa käytettyihin parannusloitsuihin. Kirjassa on liitteenä kattava suomalaisen muinaisuskon jumalten-, henkien- ja paikannimien luettelo ja sen on toimittanut Elias Lönnrot vuonna 1880.

“Näitä haltioita, mitkä hyviä, mitkä pahoja, luultiin koko luonto täynnänsä olevan, ilmassa, maassa ja maan allaki. Ei ollut järveä, saarta, nientä ja lahtea, ei metsää, korpea, suota, kangasta, ahoa ja laaksoa, ei mäkeä, vuorta ja kukkulaa, ei lähdettä, puroa, jokea ja koskea, ei puuta, ruohoa ja kukkasta, ei ihmistä eikä muuta elävää, jolla ei olisi ollut erityinen oma haltiansa. Vedellä ja raudalla, tulella, tuulella ja pakkasella, vieläpä semmoisillaki olennoilla, kuin uni ja kuolema, oli oma lähim­mäinen haltiansa.”

“Suurimmaksi osaksi ovat nämät taikarunot perintöä vanhoista pakanuuden ajoista, joihin kuitenki myöhemmin on voinut erityisiä nimiä ja lauseita lisäksi tulla, niinkuin muutamat runot kokonansaki nähtävästi ovat vanhain runoin mukaan myöhempinä aikoina syntyneet.”

Kirjan loitsut ja taiat on koostettu vertailevalla tutkimuksella toisinnoista, joita kansanrunouden kerääjät olivat kartuttaneet julkaisuaikaan mennessä huomattavia määriä. Kirjan voidaankin nähdä edustavan varsin hyvin sitä loitsurunoutta, joka tuolloin yhä eli kansan käytössä.

“Epäiltävä on kuitenki, jos ketään toista kansaa koko maan piirin päällä löytyy, jolla olisi loihtulauluja samassa määrässä, taikka sanapukunsa vuoksi niin somasti rakettuja, kuin Suomalaisilla. Täydellistä kuvausta Suomalaisesta muinaisuskosta on varsin mahdoton asia toimittaa ilman loihturunoin tuntematta ja niistä saatavatta avutta.”