Sielusta-teoksessa Aristoteles tutkii esisokraattisten filosofien materialistista sielukäsitystä sekä opettajansa Platonin näkemystä, jonka mukaan sielu on ikuinen ja ruumiista erillinen oma substanssi. Aristoteleelle molemmat käsitykset ovat puutteellisina, ja hän hahmottelee oman teoriansa ihmisiä, eläimiä ja kasveja koskevien havaintojensa perusteella. Hänen mukaansa juuri sielu tekee aineesta koostuvasta ruumiista elävän olennon.

Laajoihin luonnontieteellisiin tutkimuksiin perustuvissa Pienissä tutkielmissaan Aristoteles tutkii psykologian näkökulmasta mielenkiintoisia aiheita mutta tarkastelee niitä empiirisemmästä näkökulmasta kuin Sielusta-teoksessa.